VILLISIAT
EI NIIN KESY SIKA
Villisika eli metsäkarju on kesysian kantamuoto. Suomeen villisika on levinnyt Virosta ja Venäjältä 1900-luvun puolivälissä.
Villisika kuuluu sikojen (Sus) sukuun ja sillä on 32 alalajia, jotka voidaan jakaa neljään ryhmään. Suomessa ja muualla Euroopassa esiintyvät villisiat kuuluvat varsinaisten villisikojen (Sus scrofa scrofa) ryhmään ja tämän ryhmän villisikoja voidaan tavata myös Pohjois-Afrikassa sekä Länsi- ja Keski-Aasiassa.
TILAMME SIAT
Ensimmäiset villisiat tulivat tilallemme keväällä 2008, ja sittemmin laumojen koko on vaihdellut 20-100 välillä. Kaikille meillä asuville emakoille ja karjuille annetaan nimet, jotka ne myös tuntevat ja kutsusta luokse tulevat (sikäli mikäli viitsivät).
RAIDALLISET PORSAAT
Emakot synnyttävät 1–3 kertaa vuodessa 3–9 possua. Porsaat ovat suloinen näky: noin 400–500 g painavia, pieniä raidallisia ”karviaismarjoja”, jotka tulevat pesästä ulos ensimmäistä kertaa noin kolmen päivän ikäisinä.
Ennen synnytystä eristämme mammat muusta laumasta, jotta ne saavat synnyttää ja hoitaa pikkuiset alkuun rauhassa. Noin 2–3 viikon ikäisinä ne palaavat takaisin laumaansa.
Jos pahnue jostain syystä menehtyy, tulee emakko nopeasti uudelleen kiimaan. Tästä syystä jotkut karjut on pidettävä erossa pikkupossuista, ne kun saattavat tappaa poikasia saadakseen emakon nopeammin uudelleen kiimaan.
Yleisin syy porsaskuolemiin on kuitenkin se, että ne ovat jääneet emonsa alle tämän mennessä makuulle. Pikkupossuja menehtyy nykyään kuitenkin onneksi todella harvoin.
YÖKUKKUJIA
Meidän villisiat ovat aamu-unisia ja liikkuvatkin mieluiten iltahämärässä. Villisialla on huono näkö, mutta hyvä kuulo ja erittäin hyvä hajuaisti.
Suuresta koostaan ja kömpelöstä olomuodostaan huolimatta villisika on erittäin nopea ja ketterä eläin. Se voi saavuttaa hetkellisesti jopa 70 km/h nopeuden ja ottaa sen muutamalla loikalla.
Villisikalaumassa on selvä arvojärjestys, jossa käskytysvalta on johtoemakolla. Urospuoliset porsaat tulevat arvojärjestyksessä viimeisimpinä.
Karjuilla riittää laumoissan puuhaa: Kiima-ajan aikana yksi karju voi tehdä jopa 15 emakkoa tiineeksi. Koska syöminen tuppaa karjuilta tuona aikana unohtua, 300-kiloinen karju saattaa laihtua jopa 80 kiloa.
VILLISIKA TUNTEE HOITAJANSA
Villisika on luonnoltaan herkuttelija ja tuntee hoitajansa. Varsinkin nuoret possut pitävätkin todella kovaa meteliä hoitajan lähestyessä tarhaa (jos vaikka jotain hyvää syötävää olisi tulossa).
Hoitaja voi liikkua tarhassa joitain eritystilanteita lukuun ottamatta suhteellisen rauhassa. Vaikka villisika pystyy vahvoilla leuoillaan puremaan ihmiseltä reiden poikki, se kuitenkin yleensä ensin ”varoittaa” työntämällä kärsän jalkojen väliin ja ”heittämällä”.
Moni aloitteleva ja varomaton hoitaja onkin kokenut komeat ilmalennot. Hoitajan työssä täytyy muistaa, että loppuviimein villisika kun on kuitenkin villieläin.
Haavoitettuna villisika on erittäin vaarallinen, ja se sen surmaamaksi on joutunut lukemattomia ihmisiä.
SEKASYÖJÄ
Villisika on sekasyöjä eli kaikkiruokainen, ja ruokaa se syö noin ämpärillisen päivässä. Muista sorkkaeläimistä poiketen se ei ole märehtijä, ja sen ruuansulatus on huomattavasti parempi kuin kotisialla – villisian vatsahappoa onkin verrattu peräti akkuhappoon.
Uskomattoman vahvan kärsänsä ansiosta villisika kaivaa maasta esimerkiksi juuria ja matoja. Kuten tarhoista voi huomata, ovat eläimet innokkaita tonkimaan jokaisen mahdollisen nurkan ympäri. Suurinta herkkua ainakin meidän sioilla on kala, mutta pääasiallinen ravinnon lähde on kuitenkin vilja.
Villisika kasvaa teuraskokoonsa noin puolitoista vuotta eli kolme kertaa kauemmin kun kesysika. Tällöin sen elopaino on sadan kilon molemmin puolin. Vanhemmat karjut ja emakot ovat huomattavasti suurempia, esimerkiksi meidän ”grand old ladyn” eli Sohvin arvioidaan painavan reilusti yli 300 kg. Villisika onkin yksi Euroopan suurimmista villieläimistä.
TARKASTETTUA LIHAA
Villieläinluokituksensa johdosta villisika saadaan lopettaa tilalla. Käytännössä sika lopetetaan ruokakupilleen niin, että se ei edes ehdi tajuta mitä tapahtuu. Näin varmistetaan se, ettei siitä tule kesyn lajitoverinsa tavoin pitkien kuljetusaikojen takia niin sanottua stressilihaa. Ennen eläimen lopetusta eläinlääkäri tarkistaa sian tilalla.
Kaikki lihamme teurastetaan hyväksytyissä teurastamoissa. Teetämme kaikista yksilöistä myöskin trikiinitestin. Tavallisesti villisiat sairastavat hyvin vähän ja niillä on hyvä immuunijärjestelmä. Tämän vuoksi niitä ei tarvitse lääkitä, joten lääkejäämiä lihoihin ei synny.
Villisian liha on väriltään tummemman punaista kuin tavallisen sian liha, ja sen maussa on hieman riistan makua. Lisäksi villisianliha eroaa koostumukseltaan tavallisesta sianlihasta, sillä se on huomattavasti vähärasvaisempaa ja proteiinipitoisempaa kuin tavallinen sianliha. Näiltä ominaisuuksiltaan villisianliha onkin lähempänä muiden riistaeläinten lihaa, kuten esimerkiksi hirvenlihaa. Kuten hirven lihassa, myös villisian lihassa on selvästi enemmän hiilihydraatteja kuin tavallisen sian tai naudan lihassa.
Villisikaa voit maistella monessa muodossa ravintolassamme! Myymme lihaa myös mukaan niin säilykkeinä kuin pakasteina.
